Tiina and Beijing

oli viime keskiviikko 4.4.2012. Taman kirjoituksen oli tarkoitus ilmestya silloin, mutta lappari mokoma teki temput ja windows meni solmuun. Talla hetkella kirjoittelen lainalapparilla tyopaikalla, ilman pisteellisia a ja o:ta, jos voisin niin sanoisin aakkosia, mutta kun sille sanalle tulee toinen merkitys kun tuosta ylhaalta puuttuu taplat.

Hautojen lakaisupaiva on esi-isien ja kuolleiden muistelupaiva ja kansallinen pyhapaiva. Qingming festivaalin aikaan perheet vierailevat haudoilla ja tuovat vainajille ruoka ja tarvelahjoja. Monet lahjoittavat paperisia kopioita maanpaallisista tarvekaluista, mm. vaatteita ja ruokailuvalineita. Qingming paivana syodaan ja juodaan vain kylmaa ruokaa ja tama juontaa alkunsa vanhasta legendasta: Jie Zitui kuoleman muistoksi. Jie aikanaan auttoi ruhtinas Wen:ia, joka naki nalkaa ruokapulan takia. Ruhtinas Wen lupasi pakitan Jie:n, mutta unohti ajan kuluessa taman. Kun Wen vihdoin palasi palkitsemaan Jie:ta, ei han loytanyt miesta. Joten holmoyksissaan ruhtinas paatti ajaa Jie:n ulos metsasta poltaamalla metsan maan tasalle. Jie kuoli liekkeihin. Tasta jarkyttyneena ruhtinas maarasi 3 paivan tulikiellon Jie Zitui:n muistolle. Naina 3 paivana kansa saattaoi syoda vain kylmaa ruokaa.

Jestas mika tarina, mutta sen mukaisesti vainajien muistelot sujuvat ilman lammintaruokaa ja juomaa. Ja se taasen on aiheuttanut erinaisia liikuntaharjoitteiden kehittamista kyseiselle paivalle, koska jos muistanette, niin keskuslammitys on suljettu eika taloja saa muutenkaan lammitaa vaikka ulkona olisi kuinka kylma. Mista tulikin mieleen, etta meikalaisella on kaynyt tuuri keskuslammityksen sulkemisen suhteen. Asunto sijaitsee etela-puolella pilvenpiirtajaa ylakerroksissa, joten aurinko porottaa koko paivan niin kuumasti huoneeseen, etta se pysyy hienosti lampimana vaikka yolla olisikin lampotila kaynnyt lahella nollaa. Toisin on kaverilla, jonka huone sijaitsee saman rakennuksen 6. Kerroksessa ja pohjoispuolella. Paivisin lampotila on noin 17 astetta ja oisin hieman kylmenpaa.

Pomo, joka on vastuussa allekirjoittaneen hyvinvoinnista taalla ollessa, vei minut tanaan laheiseen paikalliseen leipomoon ostamaan tuliaisia. Olin ajatellut 10 kappaletta kuukakkuja (moon cakes) pienia syksylla juhlittavan pyhan kunniaksi syotavia leivonnaisia, mutta yllättäen poistuin ravintolasta noin viiden kilon paketin  kanssa kaikkea mahdollista. Joten rakkaat lähimmäiset, te jotka tulette noutamaan minua lentokentältä, teitä odottaa huima fiesta kiinalaiseen tyyliin.

Oho, nyt näppis tunnisti, että kirjoitan suomea ja se löysi mulle oikeat ääkkösetkin!

jälleen, hitto eikö se yksi monta viikkoa kestänyt riittänyt, piti tulla uudestaan kuin varkain kipeäksi. Ei olisi varmaan saanut käydä välillä Suomessa, menee immuniteetti sekaisin. Viikon päästä ollaan jo kotoSuomessa, joten ehkä tämä on loppustressiä. Monta, monta monta paikkaa vielä näkemättä eikä yhtään aikaa.

Viime lauantaina kävimme hotellin asukkaiden kanssa Shi Lin rotkossa. http://www.foreignercn.com/index.php?option=com_content&view=article&id=4955:the-shilinxia-scenic-area&catid=25:travel-in-beijing&Itemid=40

Oikein loistava kohde tälläiselle korkeanpaikankammoiselle sohvaperunalle. Viimeisiä rappusia laskeutuessa jalat tärisi siihen malliin, että itseäkin nauratti. Mutta pakko oli kiivetä niitä hullun jyrkkiä rinteitä sinne ylös vaikka kuinka pelotti. Korkein paikka taisi sijaita noin 800 metrissä vai menikö lähemmäs kilsaa, itse pääsin noin 700 metriin, ja tuumasin, että enää ei uskalla kun jalatkaan ei kanna. Eikä se ylöspäin meneminen, mutta alaspäin tulo. Jestas, vieläkin on jalat niin kipeänä, että en tiedä pystynkö juuri varatulla muuriretkellä ottamaan yhtään askelmaa. Taidan jäärä siihen juurelle pällisteleen.

Nyt varmaan kyllä täytyy jäädä sairaslomalle, tuo nenä valui koko eilisen päivän ihan solkenaan ja tänään se on ihan tukossa. Happi ei kulje.

Vielä jäi turistiretkeilylistaan hirmuinen määrä hienoja kohteita ja tapauksia, vielä pohdin ehtisikö käydä vaikka kungfu näytöksessä tai kiinalaisessa oopperassa. Niille jotka ovat harkitsemassa matkaa tännepäin, niin tässä lista, joka kattaa vähän enemmän kuin pakolliset kohteet: http://www.foreignercn.com/index.php?option=com_content&view=category&layout=blog&id=25&Itemid=40

Tulipa käväistyä nopeasti kotomaassa ja tänään takaisin Kiinaan. Yllättäen komennus täällä tulee lyhenemään, ja näillä näkymin tulen takaisin pääsiäiseksi. Tämä on jonkin sortin pettymys, sillä kevät täällä jää kokematta ja vielä on näkemättä monta paikkaa.

Täällä odotti vastaanottokomitea vanhaan malliin, blondille yritettiin jälleen jo lentokentän hississä tarjota “official Beijing Taxia”, oikein muovikortin kera. Tällä kertaa niitä oli jo kaksin kappalein jonossa, ja meikäläisellä yllättäen keitti oikein kunnolla. Saamari, ymmärsivät luikkia nopeasti pakoon.

15.3. lopetettu keskuslämmitys näkyy kohonneina saastelukemina, tänään ylitettiin 400:n raja (jo 300:n ylittäminen tuottaa tulokseksi Hazardous ja kaikkia kehotetaan välttämään ulkona oleskelua). Ulkolämpötila ei vielä ihan olen niin hyvissä lukemissa, että oikeasti lämmityksen voisi lopetta, joten muita keinoja näytetään hyödyntävän ilmanpuhtauden kustannuksella.

Sitten pröystäilyuutisia. Stepatessani lentokentän checking jonossa, pikkumatkaajalle yht’äkkiä muistui mieleen Finnairin plus-pisteet. Niitä on makuutettu tilillä useita vuosia, eikä ikinä ole tullut kohdetta mihin niitä käyttää. Nykyään edes lentoja ei saa pisteiden avulla halvalla. Joten kiireen vilkaa palvelutiskille kysymään, onnistuisiko pisteiden käyttäminen matkustusluokan korotukseen Economystä Businekseen? Ja onnistuihan se, kaikki pisteet meni, mutta tämä yö matkustettiin tyylillä!

Loisto alkoi jo ennen koneeseen nousua, onneksi palvelutiskin täti muistutti Loungesta, ja sinne sitä sitten hiippailtiin. Enpä arvannut, että näin kivaa palvelua on Business matkustajille: seisovasta pöydästä saattoi noukkia mitä herkkuja ja ravintoa mieli teki, toiselta tiskiltä löytyi juomat ja niitä saattoi vetäytyä nauttimaan ylellisen olohuoneen tyyliin sisustettuun tilaan, samalla tuijotellen TV:tä tai surffaten netissä. Meinasi jo unohtua, että pitää ehtiä sinne lennolle!

Lentokoneeseen pääsi ohi sadan hengen jonon. Eikä ehtinyt saamaan takapuoltaan ylellisen leveään ja jalkatilaltaan tolkuttomaan istuimeen, kun neito saapui shampanjalasin kera toivottamaan tervetulleeksi lennolle. Nyt alkoi elämä maistua.

Tuijottelin hämmentyneenä istuimen säätöjä, normi lähtö-ja laskuasentokin oli paljon mukavampi kuin economy puolella selkänojan ollessa ergonomisesti kallellaan, tuolin sai säädettyä mihin tahansa asentoon aina täydestä makuuasennosta tiukasti törröttävään ruokailuasentoon asti. TV ruutu oli tietenkin kaksi kertaa niin iso kuin perustallaajalla ja korvakuulokkeetkin olivat isot koko korvan peittävät härpäkkeet. Mukana tuli myös silmälaput, sukat ja korvatulpat sekä sievä pussi kengille matkustuksen ajaksi. Ja ei varmaan tarvitse edes mainita, miten paljon paremmat tyynyt, peitot ja muut sellaiset sieltä bisneksesta löytyi.

Kun verhot sulkeutuivat eri osastojen välillä, alkoi kärrystä virrata juomaa ja ruokaa. Oli monen näköistä alkupalaa ja eri pääruokavaihtoehtoja, juustoja ja jälkiruokaa. Ja sanomattakin varmaan selvää kaikille, että laatu ja maku oli pikkaisen eri tasolla kuin siellä verhon toisella puolella. Homma oli niin mukavaa, että ei sitä malttanut nukkua, vaikka tällä kertaa olisi siihen ollutkin paremmat mahdollisuudet ja lopulta oli maha ihan ähkypinkeenä.

Valitettavasti sitten loppumetereillä väsähdin ja nukuin onneni ohi, eli aamupala jäi saamatta. Ei sillä, että sitä olisi yhtään vatsaan yön herkuttelujen jälkeen mahtunut, mutta kuitenkin, sillä varmaan seuraavan kerran pääse tästä luksusluokan matkustelusta nauttimaan vasta kymmenen vuoden päästä, jos silloinkaan.

Mutta olipahan kokemus. Kävin vielä tarkistamassa, että mitä sillä tuhlaamallani 45 000 pisteellä olisin saanut Finnair Plus shopista: 129 euron sähkövatkaimen.

March 9, 2012
Dear Residents,
Central Heating Supply

In Beijing, the statutory heating supply would cease on March 15, 2012. In view of the flippant weather conditions, we are delighted to inform you that we have managed to negotiate with the relevant authorities for an extension until March 22, 2012. We trust that this arrangement is favorable so as to ensure that you will continue to enjoy a comfortable stay with us.
Yours Sincerely,
Operations Manager.

Jebu, tis is tzaina! Enpä sitten kummiskaan taida uskaltaa jättää sitä untsarii himppeen kotilomalla. Vähän huonosti ajoitettu tuo lomailu, olisi pitänyt lähteä vasta viikko myöhemmin, niin olisi päässyt nauttimaan tuosta hienosti neuvotellusta lisäviikosta lämmityksen suhteen.

Kävin vähän urkkimassa keskilämpötiloja maaliskuulle ja kylmimmillään se on 0 astetta Celciusta, jos hyvin menee niin kuukauden keskilämpötila voi olla peräti +12 astetta. Mutta toistaiseksi tämä on ollut kyllä aikas viileetä, yöllä pakkasta ja päivällä noin 3 - 5 astetta lämmintä.

Kerrottakoon tässä nyt kaikille halukkaille, että Kiinan valtio tietää paremmin kuin kansalaiset milloin sitä lämmitystä tarvitaan ja milloin ei. He määrittelevät milloin keskuslämpöä saa. Huvittavinta asiassa on, että peruskansalaisten asunnoissa ei ole edes termostaatteja, joten kun keskuslämpö hohkaa liian kuumalla, ainoa keino saada siedettävä lämpötila sisälle on avata ikkunat ja lämmittää harakoita. Säälittävintä on, että suurinosa lämmöstä tuotetaan kivihiilivoimaloilla. Eli tähän muutenkin turhan saastuneeseen valtioon pumpataan lisää saastetta, eikä anneta kansalaisille edes sitä pientä mahdollisuutta vähentää tuhlausta, minkä termostaateilla voisi tuoda. Kansalaiset kun saattaisivat kyetä ihan omaan ajatteluun ja itsenäiseen päätöksentekoon lämmityksen suhteen termostaattien avulla, ja mitähän siitä mahtaisikaan seurata puolueelle.

Oma hotellini on uusi, 3 vuotta vanha, ja täällä pystyy ilmastoinnilla sääteleen lämpötilaa. Kollega asusti vuosi sitten hieman vanhemmassa lukaalissa, jossa lämmitys/ilmastointi järjestelmästä huolimatta hän ei pystynyt säätämään sisälämpötilaa. Talviaikaan hänellä oli ikkuna auki ja kuulemma silti uimapukukeli sisätiloissa, takapuoli hikosi tekonahkatuolissa.

Tässä pikku pätkä sunnuntainviettoa: Taukojumppaa Pekingin tyyliin

On se kyllä raskasta täällä.

Nyt ihan ensimmäiseksi kaikille turisteille tiedoksi, että Silk Market on boikottilistalla! http://www.virtualtourist.com/travel/Asia/China/Beijing_Shi/Beijing-1024960/Shopping-Beijing-Silk_Market-BR-1.html

Paikka oli ennen katu, jossa ulkomyymäläkojuja. Nykyään tilalla on 7 kerroksinen rakennus, täynnä roskaa. Jos yrität jotain hömppää ostaa tuliaisiksi, todennäköisesti häviät tinkimiskisan. Tyypit pyytää surutta 10-15 kertaista hintaa ja kun vihdoin saat hinnan hilattua riittävän alas, huomaatkin, että kengänpohjat tai laukun kahvat haisevat niin kitkerälle muoville, että pyöryttää. Myyjien käytös on härksiä ja epäkohteliasta, koko ajan kuuluu ympäriltä hi lady look at this, luuki luuki, ja jos pysähdyt johonkin, niin heti hihaan jää roikkumaan kärkäs kaupustelija. Ei se näiden tyttöparkojen vika ole, että tänne on luotu tälläinen ilmapiiri, mutta myisivät edes vähän parempaa kamaa.

Onnekseni eksyin toissaviikonloppuna Dazhalan ja Liulichangin alueelle, maoseleumista lounaaseen. Hurmaava alue, sekaisin vanhaa oikeaa hutong aluetta ja kunnostettua, vähän liiankin kliinisesti kaunisteltua, modernisoitua hutong-rakennelmaa. Toki täälläkin oli turistipyydys katukaupustelua, mutta osa niistä oli varsin reiluja, oli selkeästi 10 rempulan tarjouskoreja, ja huutelu ei ollut yhtään niin kiivasta. Joukossa oli ihan oikeita kansanmarketteja, joissa ei tarvinnut tinkiä. Hinnat oli ilmoitettu selkeästi lapuilla, ohut puuvillapaituli 2,5 egeä tai ne samat “pashminat”, jotka maksoi Silk Marketilla muka 400 rempulaa oli täällä lapun kera 29 RMB:tä.  Tartteeko muuten joku? En vielä ostanut, kun näytti samoilta mitä saa Suomestakin. Vähän kaupustelijat viittasivat siihen, että nyt on talvisesonki ja siksi hinnat alhaalla. Ja toki täälläkin oli samanlailla joukossa turistienkiusaajia. Eli kannattaa kiertää, kysellä hintaa, niin pääsee jyvälle kuka on reilu myyjä, ja kuka menee kategoriaan pitkäkyntiset turistiennipistelijät.

Liulichang ja hienot sähköt

Purkit rivissä, houkutti, mutta en ostanut

Käväisin viime viikonloppuna Xidan Bei Dajiella, paikallisten suosima ostoskatu. Kun Pekingissä ollaan, niin visioikaa mielessänne isoin ostoskeskus minkä keksitte, ja kertokaa se kymmenellä, sen jälkeen laitatte niitä jonoon noin parisenkymmentä molemmin puolin katua. Tolkutonta menoa. Mitään en pystynyt ostaan. Kenkä/laukku kerroksissa (jokaisessa ostosparatiisissa oli vähintään 7 kerrosta, kukin pyhitetty aina tietylle artikkelille) jouduin aina 5 minuutin jälkeen kääntymään pois, kun piukean kitkerät muovinlöyhädykset saivat silmät vuotamaan ja kurkun kutiamaan. Vaateosastoilla en osannut päättää onko muoti jäänne 80-luvun tätityylistä vaiko järkyttävä yritelmä matkia länsimaalaista haute couturea. Toki tähän tavara paljouteen mahtui aina muutama helmi joukkoon, mutta viimeistään siinä vaiheessa menetti viimeisenkin toivon, kun kokolappu näytti XXXXL:ää, mutta vaatteen sisälle olisi hädin tuskin mahtunut pikkurilli.

7 kerrosta taivaaseen eikä mitään ostettavaa

Olin noin suurinpiirtein ainoa länsimaalainen

Ensiviikonloppuna ajattelin mennä tarkistamaan ZooMarketin. Nimi tulee siitä, että se sijaitsee Pekingin eläintarhaa vastapäätä. Se ei itseasiassa ole mikään yksittäinen kauppa vaan useamman rakennuksen alue, jossa tukkumyyjät kauppaavat tavaransa oikeaan hintaan. Paikkaa mainostettiin tinkivapaana ja tämän vahvisti myös Pekingissä pidempään asunut kollega. Sinne siis, 10.000 kiinalaisen kanssa, kello 6 aamulla

http://www.thebeijinger.com/blog/2011/12/06/Tackle-the-Zoo-Market

PS: se viisa oli tullut jo, veloittivat 720 RMB:tä eli noin 100 egee. Onneksi työnantaja maksaa, aikamoista rahastusta.

Lunta tiputteli tänä aamuna taivaalta. Ihan pikkuisen vain. Sen verta, että kuivan kellastuneen nurmikon päällä oli vähän aikaa jotain valkoista.

Eilen illalla luulin, että alkaa satamaan. Seisoin juuri silloin myöhäisellä shuttle bus-pysäkillä ja mietin miten untsari kestää saastesateen. Päättäriltä kotiin kävellessä jo toivoin, että se sataisi oikein kunnolla ja huuhtelisi kadut puhtaiksi. Ei se tihku sitten kuitenkaan oikeaksi sateeksi muuttunut. Sotki vain jalkakäytävien noen ja pölyn ihanaksi sonnaksi, joka ei taida ikuna poistua housunlahkeista.

Täällä ei ole 3 kk:teen satanut. Ilma ja ilmasto on todella kuiva ja se korostuu aina kun tuulee. Paikalliset epäilevät, että keväämmällä tulee hiekkamyrskyjä. Ne peittävät kaiken keltaisen tomun alle.

Lueskelin viikolla erään jenkin ylläpitämää blogia: http://seeingredinchina.com/
Aika rankkaa tekstiä elämästä täällä. Meille länkkäreille, jotka ollaan lyhyillä työkomennuksilla, se todellisuus ei näyttäydy kovin usein. Tosin esimerkiksi sensuuri aina välillä muistuttaa olemassa olostaan. Itse olen todella etuoikeutetussa asemassa, kun työläppärissä on VPN-yhteys oman maan serverille ja langatonnetti toimii kotonakin. Muuten ei onnistuisi tämäkään homma. Mutta mielenkiintoista on mm. se, että jos paikallisella toimistolla menen lankanettiin, niin kyllä alkaa estot toimimaan ja aina välillä ilmestyy ruutuun ilmoitus ettei nettisivua voida näyttää. Ja facebookiin ei todellakaan silloin ole asiaa Toki paikalliset osaavat monia kiertokeinoja, jos tarve vaatii, mutta se on eri asia uskaltavatko he ottaa sitä riskiä. Mm. suurinosa ei ole kuullutkaan Liu Xiaobo:sta ja hänen voittamasta Nobelin rauhanpalkinnosta, ja vaikka olisivatkin, sitä ei ehkä kannata sanoa ääneen.

Liu Xiaobo tuomittiin joulukuussa 2009 yhdentoista vuoden vankeusrangaistukseen Kiinan kommunistisen puolueen ja valtion vastaisesta toiminnasta

Turvallisuuspoliisi voi iskeä koska vaan ja kenen tahansa kotiin ja väittää sinun tehneen luvattomuuksia tai uhmanneen kommunistisen puolueen tahtoa. Erehdyin luulemaan, että tämä on jo taaksejäänyttä aikaa, mutta ei todellakaan. Paikalliset joutuvat koko ajan elämään tämän pelon vallassa ja siksi eivät uskalla tehdä moniakaan asioita. Pelkästään osallistuminen johonkin julkiseen tapahtumaan, joka voidaan tulkita valtion tai puolueen vastaiseksi, riittää siihen että sinut raahataan kuulusteluihin.

Töissäkin törmää välillä yllätyksiin kun en ole ymmärtänyt tehdä kaikkea virallisten sääntöjen mukaan. Vähintään olen unohtanut hakea sen kuitin ja leiman jostain. Tänään odotti kotiovella lappu hotellin johdolta, viisumini sallima maksimi maassaoloaika lähenee loppua. Olinkin jo unohtanut sen, että se passi ja viisumi ovat vielä siellä näytön takana piileskelleen parkapukuisen virkailijan kynsissä. Täytyypä pistää muistutus, jotta menen kyseleen sitä maanantaina HR:stä.

Ai mistä se hotelli tiesi siitä viisumista, no sisäänkirjautuessa otetaan passista ja viisumista valokopio, hotelli toimittaa sen poliisiasemalle ja hoitavat puolestani Recidence Form:n täytön ja leimat. Jokaisen maahantulleen ulkomaalaisen täytyy sellainen tehdä 24 tunnin kuluttua saapumisestaan. Eli kunhan saan uuden viisan, niin kiikutan sen taasen hotellin aulaemännille, jotka ottavat kopiot ja kiikuttavat tarvittavat paperit poliisiasemalle ja toimittavat allekirjoittaneelle uuden Recidence Form:n leimoineen päivineen. Sanaakan en muuten ymmärrä siitä lapusta.

Töissä ei tänään mennyt putkeen. En ollut valmistautunut managementin tapaamiseen riittävän hyvin ja puhelinkonfan välityksellä Suomeen sillä toisella kotimaisella ei tämä homma sujunut ihan nappiin, ei ees sen napin viereen. Ja nyt sitten on kurkkukin kipeänä ja nenä alkaa tiputtaa

Onneksi kotihotlan marketin innokas asiakaspalvelija onnistui pelastamaan päivän. Hän oli jo edellisellä kerralla seurannut pyörintääni marketissa ja nyt oli selvästi päättänyt ottaa selvää mitä se eukko haluaa. Pyörin pitkään lämpimän ruuan tiskillä, sellainen mistä voi itse valita annoksen ja kaupantäti pikakokkaa sen valmiiksi mukaan. En kuitenkaan osannut siitä ottaa mitään mukaan ja tuumasin että mennään nyt vielä kerran katsomaan se pakasteallas.

Asiakaspalvelija seurasi vähän aikaa perässäni ja minä silmäkulmasta yritin etsiä pakoreittiä, kun en ymmärtänyt mitä se meinaa. Pelkäsin, että yrittää väkisin kaupata jotain palveluita tms. Kun sitten vihdoin uskaltauduin poimimaan tuoreen viipaloidun ananaksen käteeni, hän kärppänä hyökkäsi kimppuun: saat kaksi näitä samaan hintaan. ?!?!? Ja sitten vietiin neitoa takaisin tiskille, otettiin toinen rasia ja käytiin elmukelmuttaan ne samaan nippuun, jotta kassa ei varmasti velota ylihintaa. “Kello ilta seitsemän jälkeen meillä on näitä tarjouksia.” Seisoin ihan hassuna ja nolonakin.

Sen jälkeen jo rohkaistuin piipittään jotain lämpimästä ruuasta ja samantein setä kuskasi sinne tiskin suuntaan. Otatko salaattia? En, tarvitsen lämmintä ruokaa. No tässä on joko näitä riisiannoksia tai sitten keittoa. Otetaan keittoa (epäilin sen riisihomman olevan taasen tirisevässä rasvassa paistettua näkemästäni päätellen) Tuossa on lihaa, tuossa on kasviksia, tuossa… No otetaan tuo liha tuosta. Se kestää vielä pari minuuttia, joten katsele sillä välin ympärillesi.

Hetken pyörittyäni, innokas ja aina avualias palvelija saapuu uuden paketin kanssa. Saat tämän kaupan päälle, koska kello on jo yli seitsemän illalla ja ostat lämpimän aterian. ???!? Tässä joko tälläinen lammasta ja minttua keitto, tai sitten tuollaisia tavallisia riisijuttuja. …ööö otetaan tuo lammas ja keitto. Mutta sinähän tarvitset korin ???!? ja humps kohta oli ananasakäämää ja keittoa kori pullollaan. Alkoi neidon  hymy levetä ja kiitos oli vuolas.

Seuraavaksi suuntasin päivittäishygienian suuntaan. En ollut nyt erityisesti minkään tarpeessa, mutta kun se mies taasen hyökkäsi sieltä nurkan takaa niin pakko oli keksiä jotain. Kysyin käsirasvaa, ja hän huuteli kavereilleen toisille vähemmän avuliailleaatuille, ja niin pian selvisi mitä halusin ja minkä hyllyn takaa sitä löytyy. Aika monta eri purkkia, setä kauppasi oliiviöljyä, nyt sanoin että selviän tästä kiitos paljon, aion vähän aikaa käyttää valitsemiseen. Juu, katso rauhassa.

Kun vihdoin pääsin kassalle ja homma oli maksuvaiheessa, sain vielä viimeiset huolehdinnat. Setä varmaan hämmästyi suurta kauppalaskua ja tenttasi kiihkeästi kassaa, varmisti, että en ollut maksanut ylihintaa ja että kassa oli huomannut alennukset keitosta ja ananaksesta. Keitto maksoi kylkiäisineen 10 rempulaa = 1,3 egee. Sitä oli niin paljon, että en jaksanut syödä kuin puolikkaan, huomenna loput. Oli hyvää, eikä lillunut öljyssä, ehkä turhan paljon nuudelia ja vihreet loppu liian aikasin, mutta hei ei marista, se oli hyvää Se käsirasva oli tosi kallis paikallisiin hintoihin nähden, ja itse asiassa kalliimpi kuin Suomessa, koska kyseessä oli joku perusDove-typpinen juttu, 52 RMB:tä.

Ja taasen suomineitoa nolotti, setä oli niin yrittänyt saada ottamaan sen paikallisen vähän edukkaamman tuotteen ja huolehtinut ne edukkaat tarjousruuat ja sitten tämä menee säälittä törsään koko herran viikon palkan verran johonkin käsirasvaan! Jotenkin suomalaisena vaikea suhtautua siihen, että toisten elintaso on niin alhainen omaan verrattuna, ja sitten hän vielä kiltisti yrittää kaikin keinoin auttaa ja huolehtia. Jenkeissä se huolehtiminen oltaisiin tehty rahankiilto silmissä, tippiä ja paljon, mutta ei täällä, täällä ei edes tipata palveluista!

Vai olisiko sittenkin pitänyt?

Suomesta lähtiessä pikkumatkaaja sai vain 30 pvä:n multientry visan = kerralla saa oleskella Kiinassa 30 päivää. Koko 3 kuukautta ei saa olla putkeen, välillä pitää käydä rajojen ulkopuolella. Jos haluaa pidemmän oleskeluluvan, sitä varten tarvitaan työlupa ja sitä vastaava viisumi.

Tämä on synnyttänyt tänne oikein kansanliikkeen, netissä kiertää keskustelupalstoilla pitkiä juttuja siitä mikä on halvin ja nopein tapa uusia viisumi tai käväistä ulkomailla hankkimassa uusi entry. Käytännössä Pekingistä kannattaa ottaa sisäinen lento HongKongiin ja viettää siellä viikonloppu, sillä saa taasen uudet 30 päivää oleskeluaikaa.

Tämän voi tietenkin kiertää toisella tavalla eli anoa maassa ollessaan uutta jatkoaikaa viisumiin. Työnantajallani on valmis koneisto tähän. HR:stä lähettivät listan mitä tarvitaan: passi, 2 passikuvaa, selvitys aikomuksistani maassa ja retken aikataulu sekä “recidence-form” mikä on käytännössä poliisiaseman dokumentti siitä että minulla on asunto täällä. Laput kourassa HR:ään ja he toimittavat ne edelleen agentille, joka täyttää puolestani kiinankieliset dokumentit.

Muutaman päivän päästä tulee kutsu haastatteluun “Administration of Exit and Entry of Beijing Public Security Bureau” -nimiseen paikkaan. Kiinalainen kollega on varma, etten pärjää ilman apua, ja lähtee mukaan. Köröttelemme taksilla reilun tunnin ja saavumme 20min etuajassa. Tomera seuralainen soittelee useaan otteeseen agentille, joka ei ole vielä paikan päällä. Byröö on yhtä isoa tiskiä, joka kiertää koko hallimaisen kakkoskerroksen. Tiskin takana istuu pitkä rivi tummansiniseen parkapukuun pukeutuneita tuiman ja tylsistyneen näköisiä virkailijoita. Ympärillä parveilee lauma kiinalaisia passi- ja viisumihakemusten kanssa.

Vihdoin agentti tulee, kiinalainen seuralaiseni on nopea ja kiilaa heti rouvan vanaveteen ja huolehtii, että olen ensimmäinen hänen asiakkaistaan. Vaikka kutsussa on merkitty tarkka kellonaika haastattelulle, se ei tarkoita sitä, että se olisi vain minua varten tai että kyseessä edes olisi haastattelu. Noin kymmenkunta ulkomaalaista filippiiniläisistä aina jenkkeihin roikkuu agentin takin liepeessä. Agentti osoittaa tuolin jolle istun, kaivaa muovisäkistään passini ja kiinankieliset dokumentit, viskaa ne tiskin toisella puolella olevalle virkailijalle ja puhuu samalla puhelimeen parille eksyneelle viisuminuusijalle.

Virkailija istuu näyttönsä takana piilossa, en kertaakaan näe hänen kasvojaan. Kohta minua pyydetään tuijottamaan kameraan, seuraavaksi eteeni ilmestyy lappu mihin laitetaan puumerkit ja sitten agentti tyrkkää minut pois tuolilta. Vielä epätoivoinen piipitys, että mihin tai siis milloin saan passini? Jos hyvä tuuri käy niin 8-10 päivän päästä. Hölmistynyttä naureskelua kollegan kanssa, taksiin ja kotiin.

Näkymä työpisteeltäni, 5. kehän kaakkoiskulmasta, toimiston 7 kerros.

Ekassa kuvassa viime viikolta kun lukemat oli huimat 42; Good Seuraavassa kuvassa tämänpäiväinen tilanne kun mennään asteikon yli 310; Hazardous

Good 42

Hazardous 310

Vähän on nyt ollut raskas meininki, varmaan liian paljon uutta kerralla. Tällä viikolla töissä on mennyt turhan pitkään ja yöunet jääneet lyhkäsiksi. Silti jaksoin lauantaina käydä Lama ja Kungfutse temppeleissä, laitan niistä myöhemmin omat sivut. Sen päivän jäljiltä olin aika väsyksissä ja niinpä viime yönä tuli mukavat 10 tuntia unta putkeen, eikä tänään lähdetty pitkille vaelluksille.

Sen sijaan korkkasin Kiinashoppailuneitsyyteni. Joo, on tässä vielä harjoiteltava tuota tinkimistä. Menee ihan sekaisin, kun ne ensin pyytää 10 kertaista hintaa ja joissakin kohdissa epäilen että se hintapyyntö oli jopa 15 kertainen oikeaan hintaan nähden. Parista ostoksesta maksoin taatusti liikaa, mutta yritin koko ajan laskea päässä mitä nämä Suomessa maksaisi, etten ainakaan yli niiden hintojen erehdy kustantamaan. Tavaran laadusta ja materiaaleista ei tahdo millään päästä selvyyteen, joten oletan, että kaikki tuotteet on kuitenkin feikkiä.

Joten menköön tämä kerta nyt harjoittelun makuun, ensi kerralla osaan sanoa rohkeammin sille joka pyytää pashmina huivista 300 RMB eli karvaa vaille 40 egee, että en maksa siitä kuin 30 RMB:tä eli n. 4 egee. Menee vähän aikaa, ennen kuin hahmottaa mikä on oikea hintataso. Googletin ja erilaisia ohjeita tuntuu olevan ilmassa. Mutta ehkä helpottaa, kun muistaa miettiä, mitä tuotteesta joutuu maksamaan Suomessa ja yrittää siitä hinnasta saada vielä puolet pois. Ja myönettäköön, että parin ekan ostoksen jälkeen, kun aloin päästä jyvälle, niin onhan se aika jänskä tapa tehdä kauppaa. Se leikki vähän niin kuin vie mukanaan.

Ei se kauheasti haittaisi, vaikka erehtyisikin maksamaan huimaa ylihintaa kansanmarketeilla, jos voisi olla varma, että rahat menevät edes osittain sille syrjäseudun surkealle tehdastyöläiselle. Mutta kun ne eivät mene. Ja huvittavaa kyllä, suurin osa näistä pashmiinoista, “silkki”pussukoista ja teeastioista on jo löytäneet tiensä Suomen marketteihin. Joten eksoottiset tuliaiset taitavat vaihtua eksoottisiin kuviin ja muistoihin. No okei, kyllä kummipojat jotain matkalaukkuun saavat.

Täältä löytyy myös muhkeat rikkaiden ostosparatiisit. Niiden hinnat on sillä tasolla, että miljardöörit saavat käydä taatusti ilman ruuhkia kaupoilla. Yhdellä shoppingmallilla ei ollut myyjien ja minun lisäksi ketään muita. Jostain kaukaa kuului hiljaista supattelua, kulta kimalsi ja kiillotettu marmori säihkyi.

Polkupyörä- ja mopokorjaamo ei tarvitse isoja toimitiloja, sopiva kadunkulma riittää.